Linux - Jakelut

linux_tux_67671.jpg
 

Periaatteessa on olemassa vain yksi Linux - nimittäin itse järjestelmäydin. Käytännössä Linux-pohjaista järjestelmää suunnittelevalle kuitenkin valinnanvaraa löytyy runsaasti, sillä koneelle asennettava järjestelmä koostuu ytimen lisäksi mahdollisesta työpöytäympäristöstä ja laajasta kirjosta erilaisia varus- ja sovellusohjelmia. Näitä erilaisia, vaihteleviin käyttötarpeisiin koottuja ohjelmistopaketteja kutsutaan jakeluiksi tai alan slangia käyttäen distroiksi (engl. distribution, jakeluversio).

Distrojen eli jakelujen erot

Jakelut eroavat toisistaan lähinnä oletusasennukseen sisältyvien ohjelmien ja työpöytäympäristön (tai sen puutteen) suhteen. Pintaa syvemmältä löytyy myös muita eroavaisuuksia. Ohjelmien asentamiseen tarvittava paketinhallintaohjelma vaihtelee hieman eri Linux-varianttien mukaan ja saattaa pienessä määrin vaikuttaa siihen kuinka helppoa tai vaikeaa uusien ohjelmien asentaminen on. Kannattaa siis ainakin alkuun suosia laajasti käytettyjä, helppokäyttöiseksi optimoituja jakeluja.

Jonkin verran eroavaisuuksia löytyy myös tuetun laitteiston osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa kannettaville tietokoneille ja mobiililaitteille löytyy usein erillinen, tähän tarpeeseen optimoitu jakelu. Kannattaa myös huomata, että samastakin jakelusta voi löytyä useampi erilainen versio eri prosessoriarkkitehtuureille.

Periaatteessa kaikki Linux-ohjelmat toimivat kaikissa jakeluissa. Joissakin tapauksissa tietyn ohjelman asennus voi tosin vaatia tuekseen isonkin joukon avustavia ohjelmakirjastoja ja muita apupaketteja. Asennusvalmiiden ohjelmapakettien tarjonta vaihtelee jonkin verran jakeluittain. Avoimeen lähdekoodiin perustuvat ohjelmathan ovat aina saatavana  myös tekstimuotoisena lähdekoodina, jolloin kukin voi kääntää kyseisen ohjelmiston juuri omalle alustalleen ja järjestelmälleen optimoituna. Tämä kuitenkin vaatii melko lailla perehtymistä ja opettelua, joten tavalliselle käyttäjälle mielekkäin vaihtoehto on tarkistaa, löytyykö haluttu ohjelma asennusvalmiina pakettina.

Valikomaa erilaisiin käyttötarpeisiin

Erilaisia jakeluita on tarjolla erilaisiin käyttötarpeisiin runsaasti vaihdellen pelkistetystä ja tietoturvaan keskittyvästä serveritoteutuksesta varsin monenkirjavaan kotiteatteri- tai mediatuotantokokonaisuuteen. Päivittäiseen peruskäyttöön (sähköposti, toimistosovellukset jne.) suunnattuja jakeluja löytyy laaja kirjo. Erilaisiin Linux-jakeluihin ja niiden ominaisuuksiin voi tutustua Distowatch.com -sivustolla.

Tässä yhteydessä lukijaa luonnollisesti kiinnostavat etupäässä musiikin tuotantoon suunnatut jakelut. Näistä suositeltavimpia ovat laajimmin käytetyt ja tuetut AV Linux sekä Ubuntu-jakeluun perustuvat Ubuntu StudioKXStudio ja DreamStudio. Tämän lisäksi musiikkikäytössä varteenotettavia vaihtoehtoja ovat ainakin 64 StudioMusix ja Planet CCRMA. Kokeneemmille Linux-konkareille audiojärjestelmän pohjaksi soveltuvat hyvin esimerkiksi Debian (johon Ubuntukin perustuu) ja Arch Linux (hyvin vakaa ja kevyt jakelu). 

Ubuntu-studio-12-11-08.png

Suuri osa jakeluista on ilmaisia. Itse Linux on aina ilmainen, mutta joissakin tapauksissa esimerkiksi asennusmediasta ja/tai teknisestä tuesta veloitetaan. Myös puhtaasti kaupallisia Linux-pohjaisia toteutuksia on olemassa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Red Hat Enterprise.

Käytännössä kannattaa ainakin aluksi valita jokin laajasti käytetty ja tunnettu jakelu. Tällöin ohjelmistot ovat valmiimpia ja vakaampia sekä paremmin dokumentoituja. Lisäksi teknisen tuen ynnä opastuksen saaminen on tällöin helpompaa esimerkiksi aktiivisten käyttäjäfoorumien kautta. Musiikkituotantoon kannattaa mieluiten valita jakeluista ainoastaan vakaita (stable), hyvin testattuja ja dokumentoituja versioita. Näistä esimerkkinä mainittakoon Ubuntu Studion LTS- eli Long Term Support -julkaisut kahden vuoden välein.

Live-levyt

Useista tavanomaisista jakeluista on saatavana myös ns. live-versio eli levy, jolta kyseinen jakelu voidaan käynnistää suoraan asentamatta sitä kovalevylle. Live-cd:n tai -dvd:n turvin voikin huoletta koeajaa vaikka useammankin jakelun ja tunnustella niiden soveltuvuutta omaan käyttöön.

Katso myös

Linux - johdanto
Linux - hankkiminen ja asennus
Linux - musiikkiohjelmat
Linux - JACK-asetukset ja QJackCtl
Linux - Demosessio
Linux - apua ongelmatilanteessa