Reaper — Emute

Reaper on edullinen, pieni ja näppärä sekvensseriohjelma, joka ominaisuuksiensa puolesta pärjää missä tahansa seurassa.

Johdanto

Tämä teksti on yleiskatsaus Reaperiin, asioita jotka on hyvä tietää kun harkitsee syvempää tuttavuutta tai ottaa ohjelman käyttöön. Kovin yksityiskohtaisesti tässä ei sukelleta kuinka tehdä tämä ja tämä -yksityiskohtiin, koska aihe on melko laaja – ja toisaalta, näitä videoita löytää helposti mm. Reaperin kotisivuilta, samoin linkkeinä tästä johdannosta.

Itselläni on Windows-PC, mutta Reaper toimii lähes identtisesti muillakin alustoilla, mitä nyt Mac-puolella alt on option ja control on command. Siinä missä Winkku-puolella asetuksiin pääsee painamalla Ctrl + P, on vastaava näppäinyhdistelmä Macissa Command ja pilkku. Kovin suurta kulttuurien yhteentörmäystä ei siis ole odotettavissa.

Sekvensseriohjelmien lyhyessä historiassa Reaper on suhteellisen nuori tulokas, sen ensimmäinen varsinainen versio ilmestyi elokuussa 2006. Tätä kirjoittaessa (syksyllä 2024) versionumero on 7.25, joten ohjelmasta on ilmestynyt isompi päivitys keskimäärin noin kahden ja puolen vuoden välein.

Vertailun vuoksi tässä vielä muutaman yleisen sekvensseriohjelman ensimmäisten versioiden julkaisuvuodet:

Cakewalk 1987
Pro Tools 1989
Cubase 1989
Logic Pro/Notator 1993
FL-Studio/Fruity Loops 1997
Ableton Live 2001
Reaper 2006
Studio One 2009.

Reilu lisenssipolitiikka

Reaperin asennustiedoston koko on hämmästyttävän pieni, noin 15 Mt. (siis mega-, ei gigatavua). Asennettuna ohjelma vie tilaa kiintolevyltä reilut 200 Mt, mikä sekin on vähän. Reaper on ohjelmoitu matalan tason kielillä C, C++ ja Assembler, mikä mahdollistaa kompaktin koon lisäksi ohjelman nopeuden – Reaper pyörii sutjakasti vähän vanhemmissakin tietokoneissa. Ohjelmaa ei voi ostaa kaupasta, vaan se imuroidaan valmistajan kotisivuilta, osoitteesta reaper.fm. Saatavana on 32- ja 64-bittiset versiot Windowsille, samoin kuin omat versionsa Macille ja Linuxille. Jos omassa koneessa on Windows, mutta sen bittisyys ei ole tiedossa, selviää se helpoiten avaamalla asetukset (näppäinoikotie WIN + i), ja kirjoittamalla etsintäkenttään bit.

Imuroitava asennustiedosto on samalla ohjelman täysversio, jossa ei ole mitään rajoituksia ominaisuuksien, sen paremmin kuin raitojen tai plugarien enimmäismäärän tai äänitettävän audion pituudenkaan suhteen: Reaper pyörittää niin monta raitaa ja plugaria kuin mihin tietokoneen vääntö riittää. Nykyisillä tietokoneiden tehoilla ja kiinto/ssd-levyjen koolla raja tuskin tulee vastaan ikinä, ainakaan missään järjellisessä projektissa. Ohjelman käynnistyksen yhteydessä näytettävästä alkuruudusta pääsee eroon maksamalla 60 dollaria – noin 55 euroa – jolla saa lisenssiavaimen henkilökohtaiseen käyttöön. Kaupallisessa käytössä Reaperin hinta on kalliimpi: Jos ohjelmaa käyttää esim. äänitysstudiossaan ja sen avulla tienaa yli 20.000 dollaria vuodessa, on lisenssin hinta 225 dollaria. Molemmat lisenssit sisältävät sekä nykyisen että seuraavan ison version päivitykset; esim. 7-version ostanut saa samalla rahalla päivitykset aina 8.99-versioon saakka.

Reaperin saa asentaa voimassaolevalla lisenssillä niin moneen omaan tietokoneeseensa kuin haluaa, kunhan niistä käyttää vain yhtä kerrallaan. Ohjelmaan tehdään pieniä päivityksiä melko usein, jopa muutaman päivän välein, kun yksittäisiä bugeja korjataan. Desimaalipäivityksiinkin saattaa tulla välillä uusia ominaisuuksia eikä vain bugikorjauksia, ja toisaalta kokonaislukupäivityksissä ei välttämättä esitellä mitään kovin mullistavia uusia hienouksia, jos toki usein jotain pientä lisäherkkua. Ohjelmaa siis kehitetään jatkuvasti, ja pistetään jakoon saman tien kun on jotain julkaistavaa. Reaperissa ei ole kopiosuojausta tai aikarajoitusta, ja se toimii sallitun 60 päivän kokeilujakson jälkeenkin yhtä hyvin kuin maksettukin versio. Reilun kaupan sekvensseri! Vastavuoroisesti on tietysti reilua myös maksaa, jos ohjelmaa käyttää.

Reaperia ohjelmoi vain kahden miehen firma, Cockos, Inc. Sen perustaja Justin Frankel oli aiemmin kehittämässä WinAmp -nimistä audiotiedostojen soitteluohjelmaa, joka oli aikoinaan hyvin suosittu Windows-maailmassa. AOL osti sittemmin WinAmpia kehittäneen Nullsoft -firman, ja Frankel nettosi kaupasta noin 59 miljoonaa dollaria.

Digital-tools -blogin haastattelussa toukokuulta 2008 Frankel kertoo asenteestaan ohjelmointiin (vapaa suomennos):

"Olen melko laiska. En LIIAN laiska, mutta melko. Jos minut laitetaan tekemään kuukaudeksi tai pariksi jotain samana toistuvaa tehtävää, kirjoitan lopulta skriptin hoitamaan homman puolestani. Oikeastaan eniten tykkään siitä kun voin tehdä asiat helpommiksi. On myös aika palkitsevaa kun voin vaikuttaa myönteisesti muiden elämään. Softassa on vielä erityisen hienoa se, että kerran kirjoitetusta koodinpätkästä on ihmisille iloa ja hyötyä loputtomasti!"

Mitä rahalla ei saa

Reaperissa pieni harmistuksen aihe ainakin itselleni on virtuaalisoitinten vähäisyys. Ohjelman mukana tulee vaivaiset kolme soitinta: ReaSamplOmatic5000 on yksiääninen sampleri, joita tosin voi ketjuttaa peräkkäin niin että omista sampleistaan, ts. lyhyistä äänitiedostoistaan, voi rakentaa helposti kokonaisen soittimen. ReaSynDr on neljän soundin rumpusetti, joka siis osaa soittaa neljää ennalta määriteltyä lyömäsoitin-ääntä. ReaSynthistä saa puolestaan ulos sini-, kantti- ja kolmioaaltoja ja niiden yhdistelmiä, joita voi muokata ADSR-verhokäyrällä esim. pitkistä äänistä kitaramaisempaan suuntaan. Näillä kolmella melko askeettisella soittimella voi hyvin kokeilla MIDIn toimivuutta, mutta eipä juuri muuta. Siinä missä muut sekvensseriohjelmien valmistajat tarjoavat kaupanpäällisinä gigakaupalla virtuaalisoittimia, looppeja ja ääniefektejä, joutuu Reaperin käyttäjä etsimään MIDI-soundinsa muualta. Toisaalta, kun kaiken hintaisia ja kaikenlaisiin musiikkityyleihin erikoistuneita virtuaalisoittimia on saatavilla pilvin pimein ja niiden tekniikka kehittyy jatkuvasti, niin varmastikin lopulta ihan hyvä ratkaisu Cockoksen kaltaiselle pikku firmalle on pysyä lestissään sekvensserikehittäjänä.

Jos haluaa hankkia soundinsa ilmaiseksi, voi googlata esim. ”free vst synth” ja ”free vst instruments”. Windowsille on eniten tarjontaa, mutta freeware-soittimia löytyy myös muille käyttöjärjestelmille.

Reaperin mukana tulee mm. askeettinen syntesoija Reasynth.

Jos Reaper ei soundeilla juhlikaan, niin sen muu plug-in -valikoima on varsin kattava, eikä oman hittibiisin miksaaminen ainakaan plugareista jää kiinni; mukana tulee – vain joitakin mainitakseni – muutama kompressori, EQ, delay, kohinanpoistaja, geitti, limitteri, korkeuden muunnin, surround-tilaääni, kaiku, autotunea vastaava ReaTune, erilaisia voimakkuusmittareita ja kitarasäröjä ym. Vaikka Reaperin plugarit eivät tarjoa juurikaan silmän iloa, ovat ne helppokäyttöisiä, havainnollisia ja hoitavat tehtävänsä. Reaperin kanssa ei suuremmin edes kaipaa muiden valmistajien plugareita, mutta jos niitä nyt sattuu omalla koneella olemaan, niin melko varmasti Reaper tukee niitä kaikkia: VST (versiot 1, 2 ja 3), VSTi, LV2, CLAP, Windows-puolella lisäksi DX, DXi ja Mac-puolella AU ja AUi. Sekä 64- että 32-bittiset plugarit toimivat ilman lisäkilkkeitä. Omalla kohdallani Reaper-innostukseen vaikutti mm. ohjelman mukana tuleva konvoluutiokaiku. Sen avulla voi tehdä itsekin ns. impulse response -tiedostoja, ja kopioida vaikkapa kylppärinsä akustiikan omaan biisiin.

Konvoluutiokaiku, jonka akustiikka muuntuu IR (impulse response) -tiedostoa vaihtamalla. Tällä kertaa ollaan Worcester Hallissa.

Ulkoasu vaihtoon

Reaperin oletus-ulkoasu on vaihdellut versio versiolta, eikä ole aina kerännyt pelkästään positiivisia arvioita. Omassa käytössäni on (vasta) 7-versiosta lähtien ollut oletusteema, joka on mielestäni oikein onnistunut. Lisäksi uudistunut Theme Adjuster auttaa muokkaamaan mm. teeman värejä ja muitakin yksityiskohtia. Jos Reaperin oletus-ulkoasu ei sittenkään innosta, voi siitä harrastajien tekemillä teemoilla saada ihan eri näköisen. Teemojen avulla, ja muutenkin, voi muokata paitsi ohjelman yleistä ulkonäköä, myös kuvakkeiden paikkoja ja jopa valikkorakenteita.

Oikopolkuja ja ohjelmointia

Reaperissa on kiinnitetty paljon huomiota työn sujuvuuteen. Näppäinoikoteitä on valmiina runsaasti, ja niitä voi sekä vaihtaa että määritellä itsekin. Ohjelmaan on sisällytetty ns. Actions-lista, jossa on suunnilleen kaikki toiminnot, jotka ohjelmalla on mahdollista tehdä. Listan tehtäville voi antaa omia näppäinoikoteitä ja niitä voi tarvittaessa ketjuttaa pidemmiksikin makroiksi. Jos koodin vääntäminen kiinnostaa, voi erilaisia skriptejä opetella ohjelmoimaan itsekin. Jos haluaa jättää koodaamisen muille, on harrastajien väsäämiä ohjelmanpätkiä tarjolla paljon. Erikseen (ilmaiseksi) asennettava Reapack on keskitetty paketinhallintaohjelma erilaisille ohjelmakoodeille. Se pitää sisällään ReaScriptejä, joita näyttää olevan tätä kirjoittaessa noin 2500 kappaletta. Niistä saattaa hyvinkin löytää omaan käyttöön sopivia. Omien skriptien ohjelmoijille on Reaperin kielivalikoimassa EEL2, LUA, Python ja C/C++. Näistä LUA on suositeltavin: se tulee Reaperin mukana, eli skriptit toimivat suoraan myös muiden käyttäjien tietokoneissa. LUA on käytössä laajalti muuallakin kuin Reaperissa, eli opastusta on saatavana runsaasti. Se on myös riittävän helppo ensimmäiseksi ohjelmointikieleksi.

Ohjelman mukana tulee myös noin 270 Cockoksen omaa JesuScript-plugaria (JSFX), ja näitäkin voi osaavampi käyttäjä ohjelmoida myös itse. JS-ohjelmat toimivat tavanomaisten VST-plugareiden tavoin, eli sopivat reaaliaikaiseen audio-, video- ja MIDI-käpistelyyn. Niillä voi väsätä vaikkapa oman kompressorin. Tähän tarkoitukseen käytetään EEL2-kieltä.

Laajennuksista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta SWS Extension -nimistä palikkaa, joka on avoimen lähdekoodin projekti, ja lisää Reaperiin monia tarpeellisia toimintoja. Tästä esimerkkinä itselläni aktiivikäytössä oleva Region playlist, jonka avulla on helppo tehdä rakenne omaan biisiinsä: Soittolistalle kerrotaan mitä alueita, missä järjestyksessä ja kuinka monta kertaa peräkkäin niitä soitetaan.

Ohjelmoinnin mahdollistaminen sekvensseriohjelman sisällä kuvastaa hyvin Reaperin ideologiaa. Vaikka se ei olekaan avoimen lähdekoodin ohjelma, on kehitystyötä mahdollistettu ohjelmointia harrastaville käyttäjille, eikä mielleyhtymä Linuxiin paketinhallintaohjelmineen ole kovin kaukaa haettu. Toisaalta, ei välttämättä tarvitse olla koodinvääntäjänörtti voidakseen käyttää Reaperia täysipainoisesti.

Pohjat

Projekteja, samoin kuin raitoja efekteineen voi tallentaa pohjiksi, ja plugareita ketjuttaa (FX Chain) ja tallentaa asetuksineen. Reaper osaa myös pitää monta projektia auki samaan aikaan, ja niiden välillä voi kopioida raitoja plugareineen. Jos tekee paljon samankaltaisia äänityksiä ja editointeja, voi työtapoja tehostaa ja hioa lähes loputtomiin.

Näppiksen lisäksi myös hiiri on valjastettu tehokäyttöön: näytön eri kohdissa, samoin kuin eri ikkunoissa, hiiri käyttäytyy hiukan eri tavoin. Kun hiiren rullaan ja molempiin nappeihin tuplanapsautuksineen vielä yhdistetään näppäimistön Alt-, Ctrl- ja Shift -näppäimet joko yhdessä tai erikseen painettuina, on erilaisia yhdistelmämahdollisuuksia aika paljon. Reaperissa on erikseen ns. Mouse modifiers -ikkuna, jossa näitä hiiri-oikoteitä voi määritellä. Jos joustavuutta haluaa tätäkin enemmän, voi koko näppäinkartan vaihtaa lennossa, jolloin näppäinoikotiet vaihtuvat toisiin. Vinkkinä tuoreille Reaper-käyttäjille: kannattaa napsauttaa hiiren kakkosnapilla ihan kaikkea: useimmiten esiin putkahtaa joku valikko, jossa on koottuna kaikki napsautettuun kohteeseen liittyvät asetukset.

Reaperissa riittää valikoita, nippeleitä ja nappeleita, ainakin aluksi miltei ahdistavuuteen saakka. Kaikkea pystyy muokkaamaan, jokaiselle mahdolliselle asetukselle löytyy valikosta joku ruksi, valintaikkuna tai liukusäädin. Onneksi kaikkea ei tarvitse osata heti tai milloinkaan, ja mahdollisiin ongelmiin löytyy yleensä apua pienellä googlaamisella. Ahkerimmat opastusvideoiden tekijät ovat Kenny Gioia, joka tekee nykyään opastuksensa Cockoksen laskuun, ja jonka videolinkit ovat ohjelman kotisivuilla (reaper.fm), sekä kanadalainen Jon Tidey (reaper.blog), joka julkaisee kanavallaan säännöllisesti mm. mitä uutta -videoita aina kun Reaperista ilmestyy uusia versioita. Varsinkin Kennyn videot soveltuvat kaiken tasoisille Reaper-osaajille, niistä on ollut itselleni hyötyä tavattoman paljon.

Reaperista mainitaan usein erikoisuutena raitojen monikäyttöisyys: niitä ei erikseen määritellä MIDI-, audio- tai videokäyttöön sopiviksi, vaan kaikilla raidoilla voi olla kaikkea. Eikä haittaa jos raidalle tuo audiota jonka näytteenottotaajuus tai bittisyvyys tai mono/stereo/monikanava-ääni on jotain muuta kuin muilla raidoilla; Reaper muuntaa eri formaatit lennossa, ilman että käyttäjä edes huomaa. Raita voi jopa pitää sisällään yhtä aikaa sekä MIDIä että audiota – vaikkei tälle suoranaista tarvetta olekaan, kun raitojen lukumäärää ei ole rajoitettu.

Varmuuskopiointi

Reaper on melko vakaa ohjelma eikä kaatuile usein. Ennemminkin projektit tuppaavat tuhoutumaan käyttäjän virheiden vuoksi. Tyypillinen esimerkki tottumattoman käyttäjän mokasta on sellainen, että ohjelman käynnistämisen jälkeen käyttäjä tekee jotain pientä, minkä Reaper tulkitsee uuden projektin aloittamiseksi. Kun sitten käyttäjä haluaa avata varsinaisen projektinsa, Reaper kysyy että tallennetaanko tämä nykyinen. Jos tähän ei kiinnitä suurempaa huomiota ja vastaa että joo, ja kun sen jälkeen tupla-napsauttaa avattavan tiedoston nimeä ja vastaa vielä yhteen kysymykseen että JOO JOO, tallentuu tyhjä tiedosto oman projektin tilalle. Reaperissa on onneksi oletuksena päällä kohtalaisen toimiva varmuuskopiointisysteemi: se pitää Backups-hakemistossa 50 edellistä tallennusta aikakoodeineen. Tämä asetus kannattaa varmuuden vuoksi tarkistaa etukäteen, ettei myöhemmin harmita. Kannattaa myös opetella käyttämään Ctrl + S -näppäinoikotietä ja tallentaa projekti riittävän usein.

Reaper säilyttää projektitiedostoissa ainoastaan linkit audio- ja video- yms. tiedostoihin, jolloin varsinaisen projektitiedoston koko pysyy kohtuullisena. Jos jotain menee pahasti pieleen (muttei niin pieleen että esim. kiintolevy hajoaisi), säilyvät äänitetyt audiotiedostot joka tapauksessa, jolloin ne on helppo tuoda uuteen projektiin – vaikkakin on erittäin harvinaista että ohjelma kaatuisi niin pahasti että projektitiedosto tärveltyisi. Audiotiedostojen siirtäminen toimii myös vaikkei mitään katastrofia olisikaan tapahtunut: muiden sekvenssereiden käyttäjien kanssa voi tehdä yhteistyötä mm. niin, että tallentaa Reaperista kaikki raidat erillisiksi tiedostoiksi, ja toisen ohjelman käyttäjä saa siirrettyä ne omaan sekvensseriinsä.

Tallennus-ikkunassa voi valita alihakemistojen tekemisen, jolloin Reaper tallentaa audiot Media-hakemistoon, ja niiden käppyrä-kuvat vielä omaan peaks-hakemistoonsa. Tällä tavalla hakemistot pysyvät ojennuksessa, eikä tarvitse käyttää aikaa projektinsa etsimiseen muiden tiedostojen seasta. Jos audiotiedostot ovat vinksin vonksin siellä täällä ympäri kiintolevyä, ne voi koota yhteen paikkaan ruksaamalla tiedostojen kopiointi- tai siirtoruksin samaisessa tallennus-ikkunassa. Täällä voi jopa muuntaa audiot tiedostomuodosta toiseen, jos tarvis.

Videoeditointia

Vaikka Reaper on audiosekvensseriohjelma ja toimii näin ollen pääasiassa äänen kanssa, sillä voi tehdä myös kevyttä videomuokkausta. Oikeisiin videoeditoreihin verrattuna Reaperin mahdollisuudet ovat vähäisempiä, mutta perusasiat, kuten videon pätkiminen ja häivytykset sekä tekstin lisääminen sillä onnistuu. Jos pääasia on ääni, johon pitää voida ympätä vähän videota, niin Reaper saattaa olla sopiva työkalu. Mm. tämän tekstin lopussa oleva esimerkkivideo on editoitu Reaperilla.

Kansiot

Reaperissa monia asioita voi tehdä eri tavoilla; esim. yleisesti käytössä oleva samankaltaisten soitinten ryhmittely yhden liu'un taakse ja osittain tai kokonaan samoilla plugareilla varustettuina on helpointa tehdä niin, että määrittää tyhjän raidan olemaan kansio, jonka alle soitinryhmä majoittuu. Kansiolle tuodut plugarit vaikuttavat kaikkiin kansiossa oleviin raitoihin, ja kansioissa voi olla myös kansioita. Kun kansioihin tottuu, alkavat Pro Tools -tyyliset aux-raidat tuntua kovin epäkäytännöllisiltä. Reaperissakin voi reitittää signaaleja aux-tyylisesti toisille raidoille, mistä on hyötyä mm. silloin kun haluaa vaikuttaa siihen, saapuuko tuleva signaali ennen vai jälkeen voimakkuus-liu’un. (Pre-Fader, Post-fader).

Linkki: Makro kansioiden tekemiseen joutuisasti

Asennus

Microsoft on jostain syystä päättänyt, ettei Windows oletusarvoisesti näytä tiedostopäätteitä, ts. tiedostojen nimissä olevia pisteen jälkeisiä merkkejä, joista selviää yhdellä vilkaisulla minkälaisesta tiedostosta on kysymys. Esim. reaper719_x64-install.exe on ajettava ohjelmatiedosto, koska sen pääte on .exe. Tai mikälie.jpg on kuvatiedosto, koska sen pääte on .jpg. Biisi.rpp olisi puolestaan Reaperin projektitiedosto. Jos tiedostopäätteet haluaa näkyviin, kannattaa avata tiedostonhallinta (Win + e), ja sieltä View -> File name extensions.

Reaperin voi asentaa joko tavallisena tai ns. portable-versiona, jolloin se ei kirjoita mitään tietoja Windowsin registry-tiedostoon, vaan tallentaa asetukset omassa hakemistossaan oleviin tiedostoihin. Tästä asennustavasta on hyötyä varsinkin silloin, jos tietokoneelle ei ole admin-pääsyä, ts. asennusoikeutta. Reaperin voi halutessaan asentaa vaikka muistitikulle, vaikkakin äänitysten tallennus onnistuu varmimmin kiinto- tai SSD-levylle. Oletusasetukset toimivat normaalissa asennuksessa.

Ajuria äänikortille

Kun ohjelman käynnistää ensimmäistä kertaa, se haluaa avata asetus-ikkunan jossa kyselee äänikortista ja sen ajurista.

Avataanko audioasetukset (vai koitatko pärjäillä ilman äänikorttia)?

Tätä ikkunaa saattaa tarvita myöhemminkin, se löytyy muiden asetusten seurasta valikosta Options - Preferences (tai Ctrl + P) - Audio Device. Jos koneessa on erillinen äänikortti, siihen on hyvin todennäköisesti saatavana valmistajan ASIO-ajuri (Audio Stream Input/Output), joka on sen verran nopea, että latenssista eli viiveestä ei ole haittaa ainakaan päänsäryksi saakka. Jos koneessa ei ole erillistä äänikorttia, voi emolevylle integroidun äänikortin kanssa käyttää Microsoftin WASAPI-ajuria (Windows Audio Session API), joka on niin ikään nopea. Muiden tarjolla olevien ajureiden kanssa käy luultavasti niin, että esim. MIDI-koskettimistolla äänittäminen reaaliajassa ei onnistu, koska viive koskettimen painalluksesta siihen että äänisignaali löytää tiensä tietokoneen kautta kaiuttimiin on liian pitkä.

Jos tarjolla on ASIO-ajuri omalle äänikortille, valitse se. Ellei, kokeile WASAPIa.

Tietokoneen emolevylle Integroitujen äänipiirien ja WASAPI-ajurin kanssa Reaper saattaa myös huomauttaa input-väylien puuttumisesta. Näin käy jos tietokoneeseen ei ole kytketty yhtään mikrofonia tai muutakaan äänilähdettä. Tästä ilmoituksesta pääsee eroon yksinkertaisesti valitsemalla sisäänmenokanavien määräksi nolla, tai ASIO-ajurin kanssa ruksaamalla Enable inputs -ruksin pois päältä. Niinkin päin on joskus sattunut, että äänikortissa olleet kahdeksan ADAT-väylää eivät näkyneet missään – ennen kuin hoksattiin laittaa first ja varsinkin last input kohdilleen.

Asetus-ikkunassa pykälää alempana on MIDI Inputs, johon kannattaa tutustua siinä vaiheessa kun kytkee tietokoneeseensa MIDI-koskettimiston. Halutun laitteen nimeä voi tupla-napsauttaa, jolloin pääsee kertomaan Reaperille että otetaan tämä käyttöön. Polku tähän asetukseen on siis Options - Preferences - Audio - MIDI Inputs.

MIDI-kiipparillekin voi määritellä erilaisia asetuksia. Tässä kannattaa ruksata ainakin kolme ensimmäistä ruksia.

Virtuaali-instrumentit

Kuten sanottu, Reaper tukee monenlaisia virtuaalisoittimia. Niistä uusimmat standardit (ainakin CLAP ja VST3) osaavat mennä asennettaessa kiltisti sinne minne kuuluukin, Windows-tietokoneissa useimmiten C:\Program Files\Common Files -hakemistoon. Sen sijaan vanhemmat softasyntetisoijat asentuvat mikä minnekin. Siksipä Reaperilla on lista hakemistoista, joista se käy kurkkaamassa joka käynnistyskerralla josko niihin on asennettu uusia soittimia tai muita plugareita. Reaper tutkii saman tien myös näiden alihakemistot. Reaper tekee listan itsekseen, mutta käyttäjäkin voi muokata sitä. Oma listani näyttää tämänlaiselta: C:\Program Files (x86)\Steinberg\VstPlugins;C:\Program Files\Steinberg\VstPlugins;C:\Program Files\Common Files\VST3;%LOCALAPPDATA%\Programs\Common\VST3;C:\VstPlugins

Hakemistot on siis eroteltu puolipisteillä toisistaan. Saksalainen Steinberg vilahtelee hakemistopuussa siksi, että kehittivät aikoinaan VST-standardin, ja useat muidenkin firmojen valmistamat plugarit asentuivat oletuksena Steinbergin suosittelemaan hakemistoon. Viimeinen hakemisto on oma lisäykseni: sellaiset plugarit jotka eivät oikein itse tiedä minne majoittua, saavat mennä tekemääni C:\VstPlugins -hakemistoon. Usein varsinkin vanhemmat soittimet saattavat koostua pelkästä yhdestä .dll-päätteisestä tiedostosta, ilman sen kummempia asennusohjelmia. Nämä saa toimimaan helposti kopioimalla mainittu .dll-tiedosto johonkin hakemistoon, josta Reaper osaa sen etsiä. Tänne etsintä-polku-ikkunaan pääsee valikosta Options - Preferences - Plug-ins – VST.

Lista hakemistoista, joista Reaper etsii plugareita.

Aloitus

Uuden ohjelman opettelu varsinkin ihan alkuvaiheessa saattaa olla turhauttavaa, kun ei vielä hahmota sen logiikkaa. Reaper ei ole poikkeus, sitä on pidetty aloittelijalle hiukan hankalana. Toisaalta, kun ohjelmaan saa vähän tuntumaa, on sitä ilo käyttää eikä tarvitse pelätä että ominaisuudet loppuisivat heti kesken. Reaperin kanssa löytyy melkein päivittäin jotain uutta ihmeteltävää.

Tehdään seuraavassa videoleikkeessä pieni esimerkkiprojekti, tarkoituksena näyttää miten Reaperista saa ääntä ulos. Tekijänoikeussyistä valitsin kappaleeksi kansanlaulun En voi sua unhoittaa poies. Käytän tässä vain virtuaalisoittimia, kun oikeaa laulajaa ei nyt ollut saatavilla.